Ajankohtaista
Laboratoriotutkimukset

Klinikallamme voidaan suorittaa tavallisimmat laboratoriotutkimukset omilla analysaattoreilla, jonka ansiosta tulokset ovat monissa tapauksissa arvioitavissa jo käynnin aikana. Käytössämme on mm. kuivakemiallinen analysaattori ja hematologian analysaattori.

Omassa laboratoriossamme tutkimme myös mm. ihon raape- ja teippinäytteitä, virtsanäytteitä, ulostenäytteitä ja ruumiinonteloista punktoituja näytteitä. Pääosan bakteeriviljelyistä ja herkkyysmäärityksistä teemme itse.

Laboratoriomme laitteisto on uusittu muutaman viime vuoden aikana ja olemme mukana laaduntarkkailuohjelmassa.

Laboratoriotutkimusten määrä ja käyttöalueet lisääntyvät jatkuvasti ja tarpeen mukaan teemme yhteistyötä kaupallisten laboratorioiden kanssa. Ulkopuolisen laboratorion toimesta tutkitaan mm. useat hormonaaliset määritykset, geenitestit,  histopatologiset tutkimukset, hyytymistekijätutkimukset ja virtsakivianalyysit.

Näytteenotto-ohjeita


Useimpia verikoetutkimuksia varten potilasta paastotetaan 8-12 tunnin ajan ennen näytteenottoa. Joissakin tutkimuksissa näytteenotto tulee ajoittaa lääkityksen antamisen suhteen ja henkilökuntamme antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita. Virtsanäytteen voi ottaa kotona puhtaaseen astiaan. Näyte ei mielellään saisi olla 4 tuntia vanhempi
ja kotona näyte on hyvä säilyttää jääkaapissa. Näytteeseen ei saa joutua esim. hiekkaa tai lunta.

Klinikalla virtsanäytteen voi ottaa myös katetrilla tai punktoimalla vatsanpeitteiden läpi. Nämä toimenpiteet saattavat vaatia potilaan kevyttä rauhoittamista.
Ulostenäyte kerätään mieluummin kolmena peräkkäisenä päivänä, tämä lisää todennäköisyyttä löytää näytteestä eräitä suolistosairauksien aiheuttajia kuten giardia alkueläin.

 

© April Consulting Oy - www.april.fi